keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Kuukauden TEKELEET


IDEA
Omituisten Ompelijoiden Kerhossa ilmoitetaan kuukausittain uusi aihe, jonka mukaan osallistujat suunnittelevat ja ompelevat oman tekeleensä. Tekeleen tulee olla siis itse suunniteltu ja tehty. Vaikutteita voi ottaa muualta, mutta ei esim. kokonaisia kaavoja. Aiemmin tehdyillä tekeleillä ei voi osallistua.

OSALLISTUMINEN
 
Osallistumiseen tarvitaan oma blogi tai muu julkaisupaikka internetissä, koska osallistuminen tapahtuu lisäämällä kuukauden aiheen kommenttilaatikkoon suora linkki osoitteeseen, jossa osallistuva tekele on julkaistu.

Työaika on aina kyseinen kuukausi/kuukaudet. Mukaan voi tulla vaikka kesken kuukauden, aloituspäivällä ei ole väliä. Kuukausittaista osallistumispakkoa ei ole.

Valmis tekele julkaistaan omassa blogissa tai jossain verkkoalbumissa, esimerkiksi Flickrissä. Tämän jälkeen käydään jättämässä suora linkki tekeleeseen Kerhon blogiin kyseisen kuukauden kommenttilaatikon www-kenttään.

Suoran linkin ohje löytyy täältä.

Olisi mukavaa, jos tekeleen julkaisun yhteydessä mainittaisiin linkki Omituisten Ompelijoiden Kerhoon (http://omituistenompelijoidenkerho.blogspot.com). Näin tekeleen myötä asiasta kiinnostuneet uudet kerholaiset löytävät myös tänne perille.


OOK linkittää myös osallistujan sivut kerhoblogin sivulta löytyvään linkkilistaan. Jos et halua omaa blogiasi näkyviin listaan, ilmoitathan siitä ylläpidolle.

MUUTA HUOMIOITAVAA

Huomioithan, että valmiin tekeleesi kuva/kuvia julkaistaan myös OOK:n omassa julkisessa verkkoalbumissa. Mikäli et halua kuvaasi kyseiseen albumiin, ilmoita siitä kerhoemännälle sähköpostilla. Myös jo julkaistuja kuviasi voidaan poistaa niin halutessasi.

 
Kerho on leikkimielinen!

Kysyttävää? Laita sähköpostia kerhon ylläpitäjälle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti